Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma (ISBN kisaamassa)

Nuuksiossa, 110 vartiota, 4 hespartto vartiota, 1 yö metsässä, 55 000 askelta rikkaampana, vain yksi kuoriutunut pikkuvarvas, takana taas yksi vuoden kohokohdista, Punkku. Punkku on pääkaupunkiseudun kovin vuosittainen partiotaitokilpailu ja jättää jälkeensä uupuneita mutta itsensä voittaneita kisaajia.

Tänä vuonna teemana oli Globaali maailma jonka innoittamana meidän kultaisen sarjan vartiommekin (Elmeri, Hana, Laurat K&G) nimesi itsensä Pekka Himasen teoksen mukaan. Rasteilla pääsimme mm. tunnistamaan partiolauluja vierailla kielillä, punomaan koria, kokoamaan rakennelmia swahilinkielisten ohjeiden avulla, tunnistamaan luonnonyrttejä ja leipomaan ravioleja.

Kaikilla vartioilla oli mukanaan GPS-lähetin, joten kisan jälkeen oli mukava katsella miten oma suunnistus onnistui ja vertailla kuljettuja matkoja muiden vartioiden reittivalintoihin (ohessa esimerkkiä). Phileas Fogg (Ainu, Jenni, Katri) kulki la-su aikana yli 35 km, keräten lisäksi askelia rankoissa Nuuksion ylängöissä sekä pistesuunnistusrasteilla, emme jääneet paljon jälkeen vaikka kuvittelimmekin olevamme eläkeläissarjassa. Jos haluat katsella tarkemmin miten matka taittui, löydät ohjeet kartan lataamiseen netistä https://www.facebook.com/espoon.punanen

Valkoisessa sarjassa Tilhet (Hylkeen johdolla) olivat mahtavan reippaita ja väliaikatuloksissa mitalisijoilla, jäämme jännittyneenä odottamaan lopullisia tuloksia. Punaisessa sarjassa Hesparttoa puolestaan edusti Zeenab ja Mariel vahvistettuna Petterillä ja rasteilla nähtiin Anna ja Elise. Meillä oli mahtavaa, toivottavasti teillä muillakin.

-Laura K.

Phileas Fogg ja Tiltaltit rymysivät Punkussa

Hespartto-edustusta oli vuoden 2014 Espoon Punanen -partiotaitokisassa parissakin eri sarjassa, kun sekä Phileas Fogg että Tiltaltit rämpivät 50 vuotta täyttäneessä punkussa. Vuosikerta-Punkuksi nimetty kisa keräsi Espoon metsiin yli 500 partiolaista.

Lauantain ensimmäinen haaste oli suoriutua lähtöön Espoon perukoille kahdeksaksi aamulla, ja kumpikin Hespartto-vartio suoriutui tästä aikaisesta herätyksestä. Allekirjoittaneen vartio Phileas Fogg (Jenni, Ainu, Katri) rymysi parhaansa mukaan sinisessä sarjassa muiden k18-tyttöjoukkueiden kanssa.

Eräs lauantain ehdottomista huippuhetkistä oli Mokkapaahto-rasti, jolla tehtävänä oli puolessa tunnissa valmistaa kuppi mukavan paahteista kahvia neljästätoista grammasta raakoja kahvipapuja. Kauniissa ilta-auringossa sitten nautimme trangian pannulla paahtuvan kahvin tuoksusta ja saimme kuin saimmekin kupin kuumaa kahvia tuotettua rastimiesten iloksi! Päivä oli pitkä ja saavuimme yörastille klo 23, juuri sopivasti suorittaaksemme osan yörastitehtävistä. Yörastilla jaksoimme vielä laulaa karaokea, valmistaa hotdogin (ainesosana suoli, lihakimpale ja silavaa), bongata ilotulitteita, sekä tietysti pystyttää laavun piukean pätevästi. Nukkumaan antauduimme jo enne kolmea ja jätimme valmistamatta kinuskikakun sekä jonkinlaisen soittimen.

Phileas Fogg pulikoimassa rinkkojen kanssa 12 asteisessa vedessä

Sunnuntaina painoi jo askel sen verran, että vaikka lauantain pistesuunnistuksessa oltiin vielä juostu, jäi sunnuntaina juoksuaskeleet aika vähiin. Legenda kertoo, että Katrilta olisi vielä irronnut hieman hölkkää. Sunnuntain huippuhetki lienee vesistön ylitys, josta selvisimme pikavauhtia kamat kuivina ja entistäkin virkeämpinä! Maaliin saavuimme juuri sopivasti 14.58, kun maalin aukioloajaksi oli ilmoitettu 12.00-15.00. Yörastin makkara oli ollut ilmeisen herkullinen, koska kuskini kotimatkalla totesi heti alkuun minun haisevan makkaralle. Voi tätä metsäretken aromia!

Oli niin huikea kisa, että Phileas Fogg uhoaa osallistuvansa ensi vuonna uudestaan entistä huimemmin tavoittein!

Lpk-retki Survival '12 Kavalahdessa 26.–28.10.2012

Lippukuntaretki Survival '12 keräsi lähes 50 hesparttoa nauttimaan talvisesta viikonlopusta Inkoon Kavalahteen. Bussi keräsi meidät kololta perjantai-iltana klo 17.30 ja suuntasi talviselle retkipaikallemme, ensilumi kun tuli tänä vuonna harvinaisen aikaisin.

Perillä jakauduimme eri paikkoihin tekemään ikäkausiohjelmaa. Seikkailijat tekivät sytytyspaloja, sudenpennut huivikoruja ja samoajat pohtivat johtajuuden eri muotoja. Tarpojat valmistautuivat lupauksenantoon miettimällä, mitä eri partioihanteet kullekin heistä merkitsevät. Välillä nautimme Lauran valmistamaa namiherkkuiltapalaa.

 Jänis ja Hylje löysivät kasvomaalausvärit.

Loppuillan tarpojakaste vei Tiltaltit ja osan Hippiäisistä metsään, jossa neiti Vampyyri aiheutti sydämentykytyksiä hyppäämällä pahaa-aavistamattomien kulkijoiden niskaan kulman takaa. Ulkotuliroihujen valossa tapahtui muutakin jännää, uudet tarpojat nauttivat muun muassa myrkkyä, johon onneksi löytyi lopulta vastalääke. Perinteen mukaisesti tarpojina jo pari vuotta toimineet Hippiäiset tekivät kasteen nuoremmilleen. Ilta huipentui lupauksenantoon järven rannalla kuun ja mörskärien valossa.

Lauantaina rakennettiin majoja

Lauantain ohjelmassa oli majanrakennusta sekä selviytymisrata, jossa muun muassa opeteltiin suunnistusta, eri majoitteiden pystytystä, toimimista eksyneenä tai väsyneenä vaelluksella ja ensiapua. Vaikka majoista tulikin huikean hienoja, nukuimme yömme kuitenkin sisätiloissa.

Kenellä on pisin pikkurilli?

Lauantai-iltana saunoimme, lauloimme yhdessä ja nautimme Tiltalttien tekemästä iltanuotio-ohjelmasta. Huomionosoituksiakin jaettiin: pitkään ansiokasta työtä lippukunnan hyväksi tehnyt rahastonhoitajamme Johis palkittiin Pääkaupunkiseudun Partiolaisten pronssisella ansiomitalilla. Onnea Johikselle ja kiitos kaikesta lippukunnan hyväksi tekemästäsi työstä!

Johis sai piirin pronssisen ansiomerkin, ex-lpkj Elmeri onnittelee.

Iltanuotiolla erityisesti Meksikon pikajuna -kuvaelma ja stop-leikki naurattivat yleisöä hirmuisesti. Myös Masa-mato ehti juoda nimikkoleikkinsä aikana aivan liian monta kokista, kun retkeläiset leikkivät jojoilla, viiuu-viiuu.

Luonto helli kauneudellaan

Talvinen maisema sai vanhat ja nuoret hespartot huokailemaan ihastuksesta. Järven päällä hiljakseen leijuva usva, lumikiteiden kimmellys ruohikossa ja huurteiset koivut muistuttivat siitä, kuinka ylivertainen designer luontoäiti on ihmiseen verrattuna. Rinnettä pitkin tippuvan veden kallion alla kasvaviin mustikanvarpuihin muodostamat jääveistokset menisivät milloin tahansa kaupaksi missä tahansa taidegalleriassa.

Tonttu tutustuttaa ryhmää rastillaan karttamerkkeihin.

 Hiukset kiinni ja kello mukaan!

Viileä (tai märkä) sää luo kuitenkin erityisvaatimuksia retkivarusteille. Vanhempien on hyvä huomioida rinkkaa pakatessa, että mukana on oltava nimenomaan villasukat, ei pörrösukkia. Villa on materiaali, joka lämmittää märkänäkin, toisin kuin puuvillaiset ja tekokuituiset pörrösukat. Lisäksi johtajat tahtovat muistuttaa, että pitkien hiusten tulisi olla retkelle lähdettäessä letitettyinä ja mukaan on hyvä ottaa myös varapampula. Avoimina liehuvat pitkät hiukset saattavat sotkeutua pahasti oksiin metsässä rymytessä, uivat herkästi keittolautasella ja menevät huopamaisiin takkuihin. Nuotioita tai ulkotulia sytytellessä pitkä tukka on turvallisuusriski, koska jos se osuu tuleen, se saattaa roihahtaa. Myös jos leiriohjelmassa on kiipeilyä, hiukset avoimena ei pääse seinälle lainkaan turvallisuussyistä.

Myös rannekello on hyvä varuste mukana, mikäli retkeläinen ei tahdo viettää koko loppuiltaa metsässä suunnistamassa. Kallis kellon ei tarvitse olla, vaan marketista tai halpakaupasta ostettu muutaman euron rannetiuku riittää kyllä metsäolosuhteissa.

Kiitos retkestä kaikille osallistujille! Lisää retkikuvia voit katsella galleriasta.

Johtajat Lintsillä

Hesparton aktiivijohtajiston kevään kiitostapahtumaa vietettiin Lintsillä su 3.7.2011. Keijo, Tilli, Hana, Johis ja Elmeri kävivät kirkumassa sydämensä kyllyydestä laitteissa, Keijo ja Elmeri pääsivät jopa testaamaan uuden Ukko-vuoristoradan eturivistä käsin. Ukko vei sydämen - tai ainakin tahdistimen - mutta taitaa Lintsin laitteista rakkain olla silti se vanha, puinen vuoristorata.

Kehrän jonossa muisteltiin myös aikaa, jolloin Enterprise oli Lintsin hurjin laite sekä ainoa jossa meni pää alaspäin. Muistatko sinä sen? Entä Breakdancen ja Mustekalan?

Hyviä lintsimuistoja ja muita kesäkuulumisia voi jakaa myös Hehkuun. Uusi lehti kasataan heti syksyn alussa.

Johtajat köysissä

Kun lähes koko koulutuskartta Ko-Gia myöten on kahlattu läpi, voi sopivien kurssien löytäminen joskus olla hieman haastavaa. Koulutusvastaavalta (tällä hetkellä Elmeri) saa tarvittaessa apua näihin kysymyksiin. Me ratkaisimme Lauran kanssa asian tänä keväänä lähtemällä kalliokiipeilykurssille.

Kurssiviikonloppu järjestettiin Hollolan Havukalliolla 20.–22.5.2011. Navigaattori johdatti meidät jotakuinkin perille itse keksimäänsä reittiä pitkin, eikä radiosta tuntunut löytyvän sopivaa kanavaa sitten millään (paitsi Yle Puhe sekä Radio Dei, joita Laura ei jostain syystä kuitenkaan hyväksynyt). Perillä pystytimme ripeästi teltan, vedimme valjaat ja muut varusteet yllemme ja lähdimme kipuamaan kallioreittejä pitkin ylös. Kurssin ohjelmaan sisältyi vapaata kiipeilyä ja koulutusta. Sen lisäksi, että otimme tuntumaa kallioon välillä asianmukaisesti, välillä jälkiä jättäen, opimme uutta yläköysiankkurien rakentamisesta, laskeutumispisteiden teosta ja kiipeilyturvallisuudesta.

Virallisten sessioiden lisäksi osa kouluttajista jakoi mielellään pieniä kikkoja vapaahetkinä. Itse vietin ainakin parikymmentä minuuttia maan tasalla mäntyyn sidottuna harjoitellen kiipeilyä ja varmistamista ilman valjaita, vanhojen Aku Ankka -piirrettyjen malliin. (En suosittele kokeilemista. Valjaat ovat paitsi turvalliset, myös varsin mukavat tähän tekniikkaan verrattuna. Nivusiin sattuu jo pelkkä ajatus siitä, ettei Aku käytä edes housuja kiivetessään...)

Itsesuojeluvaisto koetuksella

Kiipesimme kouluttajan kanssa kallionlaelle ja lähdimme yksi kerrallaan varmistamaan itseämme kohti porahakoja, joihin ankkuri oli määrä rakentaa. Minä hiivin edeltä puuhun kiinnitetyn köyden kanssa, klippasin itseni seinämään kiinni sulkurenkaalla ja solmin köyden toisen pään viereiseen lenkkiin, jotta Laura voisi tulla turvallisesti perässä. Jyrkänteen reunalla keikkuen rakentelimme ankkurin kaikessa rauhassa ja heitimme köyden päät alas. Sitten tuli itsesuojeluvaistolle kysyntää. Siis 25 metriä tyhjää alla, nippu löysää slingiä kädessä ja sit pitäis muka astua reunan yli taaksepäin, pudota jonkin matkaa kunnes ankkuri on tiukalla ja nykäisee? Ihan tosi kuumottavaa. Kuolemaa halveksuen syöksyimme kuitenkin molemmat vuoron perään tyhjyyteen, varmistaen matkamme köyttä pitkin maan pinnalle, vain yrittääksemme taas seinää pitkin takaisin ylös.


Taistelu makuualustasta

Hesparton sininen vaellusteltta soi kelpo yösijan kolmelle hengelle: meille ja Riikalle Meritähdistä. Muhkurainen maasto ei kuitenkaan varsinaisesti hellinyt kallion kolhimia ja kiipeilyn kipeyttämiä lihaksia. Terävän harjanteen muotoinen, poikittainen kivi selän alla maaten vaanin kärsivällisesti Lauran nukkumapaikkaa, jossa solumuovinen ja ilmatäytteinen makuualusta muodostivat ihanan kerrospatjan.
"Kun se kierähtää hiukan oikealle, olen valmiina...".
Laura nousi istumaan, kumartui säätämään jotain teltan jalkopäädyssä ja sillä aikaa suoritin onnistuneen aluevaltauksen.
"Oo siinä sit hetki. Mut jossain vaiheessa mä tökin sut kyllä sit omalle paikalles."
Näin myös tapahtui. Luovutettuani paikan myöhemmin takaisin ja nukahdettuani omaan reunaani alkoi uninen taisto, joka sisälsi notkeita jooga-asanamaisia kivenväistöliikkeitä minun puoleltani ja taitavia puolustusasemia Lauran puolelta. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että yritin unissani irrottaa teltan pohjan alla kasvavaa paksua puunjuurta potkimalla – ja Laura siihen, että hänen epäonninen jalkansa oli siinä välissä. Löydettyäni vihdoin kohtuullisen mukavan makuuasennon vaivuin syvempään uneen, vain herätäkseni puolentoista tunnin päästä kamalaan vessahätään. Ei auttanut, makuupussista oli noustava. Pusikon pimento soi helpotuksen peipposten tirskuessa pään yllä. Palasin telttaan, suoritin jälleen viitisen minuuttia kiehnäystä kivien ja juurten päällä ja sitten nukuin loppuyön niin makeasti kuin niissä olosuhteissa pystyi.

Sunnuntai vierähti nopeasti ankkureita rakentaen, kiiveten ja erilaisia varmistusniksejä opetellen – nyt tiedän, miten pääsen kalliotasanteelta turvallisesti (joskin tuskallisesti) alas silloinkin, kun olen onnistunut pudottamaan sekä varmistuslaitteet että sulkurenkaat. Pian kiidimmekin harmaassa Minissä motarilla kohti stadia laulaen radion mukana Bon Jovia:
"And I, will love you, beeeeibeee, aaaaalwaays".
Mutta mihin joutui Lauran brusikki? :)

Kiinnostaisiko sinuakin jokin kurssi?

Syksyn kurssivihko on ilmestynyt ja löytyy piirin sivuilta. Ilmoittautuminen tapahtuu keskitetysti oman lpk:n kautta. Bongaa siis haluamasi kurssit oppaasta ja kerro Elmerille 24.8. mennessä
1) mille kurss(e)ille haluat,
2) onko sinulla erikoisruokavalioita, ja jos, niin mitä.

Jos et tiedä, mille kurssille menisit, ota rohkeasti yhteyttä Elmeriin. Etsitään yhdessä sinulle sopiva kurssi.

Selviytymismajakkaa valloittamassa

Kuukkelit Sissari, Tonttu ja Tuittu, vj:t Ausku ja Mape sekä ikäkausivastaava Elmeri valloittivat selviytymismajakan Repovedellä 6.–8.5.2011. Saimme retken aikana nauraa runsaasti ja nauttia hurtista huumorista – what happens in majakka, stays in majakka. :) Reissun pääkohdat voimme kuitenkin paljastaa uteliaimmille.

Perjantaina Nikkasen tilataksi haki meidät uudelta kololta klo 16. Matka Repoveden kansallispuistoon kesti noin 2,5 tuntia ja puoli seitsemältä olimme perillä Tervajärven parkkipaikalla. Taksi kaarsi tiehensä, me nostimme rinkat selkäämme ja lähdimme matkaan kohti Katajajärveä Tontun suunnistaessa.

Olimme paarustaneet tuskin sataakaan metriä, kun näimme ensimmäiset korvasienet. Puolen kilometrin jälkeen oli pakko pysähtyä taukopaikalle pitämään juomapaussia ja vähentämään vaatetusta, tästä eteenpäin goretakki kulki rinkassa koko vaelluksen ajan. Tonttu ja Mape pohtivat kuumeisesti ratkaisua, jolla karkkipussia voisi pitää sopivasti saatavilla myös kävellessä, vaikka taskut eivät riittäneet sille, ja virittelivät sitten itselleen ns. "herkkupovet" upottamalla pussin yllään olevan paidan kaula-aukon ja rinkan rintaremmin väliseen tilaan. Tämä ratkaisu nauratti meitä ja toimi hyvin siihen asti, kunnes Mape jossain reitin varrella kumartui ja kolmasosa karkeista päätyi ilahduttamaan muurahaisia.

Maisemat olivat upeat. Reitti oli paikoin varsinaista ramborataa pitkin jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, joskin aina jyrkimpien ylämäkien kohdalla letkastamme kuului yksituumaista voihkintaa. Jossain vaiheessa polku oli vain puolen metrin levyinen kaistale jyrkän kallion ja järven välissä. Olisimme halunneet leiriytyä melkein jokaiselle paikalle jolla pidimme juomatauon. Onneksi leiripaikka, jolle lopulta saavuimme, oli kaunis sekin. Tutkittuamme paikan – ja Tontun käytyä uimassa – pystytimme laavut ja aloimme ruoanlaittoon. Illalliseksi oli varattu kasviskroketteja ja perunamuusia sekä jälkiruoaksi nuotio-omenoita ja vaniljakastiketta, jotka maistuivat nuotion loimussa paistettuina ihanilta. Teimme vielä sisaruspiirin ja menimme nukkumaan.

Majakkavaelluksilla näyttää olevan väistämätön perinne, että ensimmäisenä aamuna nukutaan pommiin. Kello kyllä soi yhdeksältä makuupussini sisätaskussa aivan niin kuin pitikin, mutta sammutin sen unenpöpperössä ja jatkoin tyytyväisenä unia. Myös Ausku kuuli kellon, mutta käänsi niin ikään kylkeä vailla aikomustakaan nousta. Kymmenen jälkeen havahduimme ohikulkijoiden ääniin ja kömmimme vastahakoisesti ulos laavusta laittamaan aamiaista. Ihana aurinko tervehti meitä taivaalta, sen lämmössä oli mukava keitellä teevettä ja kiisseliä myslin kanssa nautittavaksi sekä voidella leipiä. Nautiskelimme aamiaisesta, upeasta säästä ja järvinäköalasta kaikessa rauhassa ennen kuin pakkasimme taas leirin kasaan, täytimme vesipullot ja jatkoimme matkaa.

Ensimmäinen pidempi tauko pidettiin Kuutinkanavalla, jossa tutustuimme satavuotiaaseen tukinuittoränniin ja 9300 vuotta vanhaan kalliosortumaan. Juttelimme muiden matkaajien kanssa, ihmettelimme sissejä ja lähdimme taas suunnistamaan Tuitun johdolla. Reitti yöpaikallemme Mustavuorelle kiersi Kuutinlahden korkeaa jyrkännettä pitkin, meidän oli siis kiivettävä ensin jyrkkää polkua pitkin ylös ja laskeuduttava sitten takaisin alas. Näkymä ylhäältä oli kuitenkin uskomaton.

Seuraavan yön leiripaikkana meillä oli oma pikkuinen niemi. Pystytimme laavut – johtajat hitaammin, Kuukkelit nopeammin – ja kohta koko joukko istuikin jo rannassa kaatuneella männyllä. Keräsimme ruokakamat ja tyhjät pullot yhteen rinkkaan ja lähdimme Olhavalle tutustumaan kallioihin, enttimetsään ja käymään kaivolla. Söimme lounaaksi itse sovellettua tomaatti-linssi-porkkanapataa, paahdettua sipulia ja ruohosipulikrutonkeja. Poltellessani roskia nuotiolla päähäni lensi yhtäkkiä käpy ja vilkaistessani ylöspäin näin neljä iloista naamaa. Ole niille siinä nyt sitten vihainen. :) Laavun vieressä katselevalla kivelläkin oli hauskaa.

Tultuamme takaisin olimme kuumissamme ja kiersimme niemeä tutkien rantoja sopivaa uimapaikkaa etsien. Eipä aikaakaan, kun Tonttu oli jo järvessä, Mape ja Ausku pian perässä. Sissari puolestaan keksi toisenlaisen ratkaisun. Upotin varpaani järveen, jonka vesi oli ehkä seitsemänasteista. Jääkylmää! Puhtaiden vaatteiden kutsu oli kuitenkin vastustamaton. Rantakiveltä kaikuvan kannustuksen saattelemana pulahdin nopeasti hyiseen veteen – ja vielä nopeammin ylös sieltä. Uinnin jälkeen lojuimme rivissä rantakivellä kuin hylkeet ja hieroimme toistemme selkiä kävyillä. Kuuntelimme lintuja, joita Ausku myös kiikaroi ahkerasti. Lopulta oli pakko nousta virittelemään nuotiota ja laittamaan ruokaa. Illan menussa oli kiinalaista, vaahtokarkkikaakaota sekä kerrosjälkiruoka, johon kukin sai koota vaniljavanukasta, kaakaovanukasta, suklaamoussea, spraykermavaahtoa ja strösseliä haluamassaan järjestyksessä. Auringonlasku tyynellä järvellä oli mieletön.

Sunnuntaiaamun herätys onnistui edellistä paremmin. Kuukkelit keittelivät aamupuuron ja lähtivät aamiaisen jälkeen jälleen kaivolle. Mape, Ausku ja Elmeri jäivät tiskaamaan ja purkamaan leiriä. Pakattuamme katsoimme kelloa sekä hyvin lämmintä säätä ja totesimme, että on parasta jättää sille päivälle suunniteltu Mustavuoren näkötornissa käynti väliin, jotta voimme tehdä paluumatkaa rauhallisesti ja pitää riittävästi juomataukoja – kuuma auringonpaiste ja hikoileminen vievät nestettä nopeasti. Palasimme siis eilisille poluillemme, tällä kertaa toiseen suuntaan, ja kävimme tutkimassa Kuutinlahden kalliosortuman ihan läheltä. Toiseen suuntaan jyrkänteen ylittäminen sujui jo helpommin, kun tiesimme, mitä oli odotettavissa ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme taas Kuutinkanavalla.

Kun saavutimme ensimmäisen yön leiripaikkamme, tuntui kuin olisimme tulleet kotiin. Omaksuimme nopeasti rutinoituneet lepoasennot nuotiopaikalla. Viimeiset 1,5 kilometriä ennen Lapinsalmen riippusiltaa taitoimme 20 minuutissa. Riippusillan kupeessa nautimme maittavan hernekeittolounaan ja sitten koitti koko viikonlopun ajan odotettu elämys, 15 metrin matka pitkin vaappuvaa siltaa rinkat selässä. Vähän hirvitti, mutta selvisimme yli ja jatkoimme matkaa laulellen kohti parkkipaikkaa, josta taksi haki meidät kotiin.

Taksissa sovimme, että koska partio on hyödyllinen harrastus, pitäisi maanantain olla partiolaisille aina yleinen vapaapäivä. Töistä saisi kuitenkin palkkaa ja kokeista kympit tarvitsematta olla paikalla. Näin olisimme voineet jäädä Repovedelle vielä ainakin yhdeksi päiväksi. :)

Timanttiliiga 7.5.

Lauantaiaamuna 7.5. oli Töölössä ilmassa partiokisan meininkiä. Joukko sudenpentuja ja seikkailijoita saattajineen Töölöstä ja sen lähialueiden lippukunnista kokoontui viettämään kivaa kevätpäivää leikkimielisen kisan merkeissä. Lähtö tapahtui Töölönlahdelta ja edessä oli seitsemän rastia ympäri kaupunkia, ja kävelyä useampi kilometri. Hespartosta kisaan osallistui neljä sudenpentua Majavista (Kani, Delfiini, Mansikka ja Mustikka) sekä joukko reippaita seikkailijoita Omenista.
Päivän aikana lapset pääsivät mm. ramboilemaan Hietaniemen rannalle, harjoittelemaan suunnistamista, pohtimaan liikennesääntöjä, tunnistamaan sieniä, lajittelemaan roskia sekä lukemaan salaviestejä itsetehdyllä vempeleellä.
Vaikka päivä oli pitkä, jaksoivat lapset (ja johtajatkin) hienosti tsempata kisan loppuun asti. Majavilla ainakin oli hurjan hauskaa, huolimatta siitä että käveleminen alkoikin loppuvaiheessa jo hieman puuduttamaan. Kuvia tapahtuman meiningistä täällä.. :) Kaiken kaikkiaan huikean hieno päivä!