sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tiltalttien ja guavien jouluredu Kämpälle

Tiltaltit ja guavat retkeilivät jouluisissa tunnelmissa kämpällä viimeisenä marraskuun viikonloppuna. Ohjelmassa oli mm. jouluisten himmeleiden tekoa sekä pipareiden koristelua. Tiltaltit olivat tehneet guaville ohjelmaa, jota tehtiin lauantaina. Guavat pääsivät tutustumaan tarpojaohjelmaan ja tiltaltit pääsivät harjoittelemaan johtamista. Mukana oli myös paljon johtajia nauttimassa ihanan kämppämme tunnelmasta hyvässä seurassa. Saatiinpa joitain huoltohommiakin tehtyä. :) Kaikenkaikkiaan retkellä oli 18 hesparttoa.








keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Siilit vierailulla Observatoriossa

Siilit suuntasivat ratikalla kohti Helsingin observatoriota innolla. Yhdessä Ilvesveikkojen Otso lauman kanssa aloitettiin kokous katsomalla tähtikuvioita joita oltiin jo aikaisemmin opittu kokouksissa. Opas selitti kaikkea ihmeellistä ja sudarit pääsivät kokeilemaan esimerkiksi miten voimakas on Jupiterin painovoima. Kokouksen lopuksi otettiin ryhmäkuva ja kiitettiin opasta kierroksesta. Kaikki olivat samaa mieltä että oli ollut hauskaa!

teksti ja kuvat: Ellen Ekblom


torstai 20. marraskuuta 2014

Lauluilta

Syksyn lauluillassa laulettiin vanhoista Hesparton laulukirjoista ja herkuteltiin. Sisarellisen lämpimissä tunnelmissa oli ihana viettää marraskuista koleaa iltaa. Laululintuina oli parisenkymmentä hesparttoa.



maanantai 17. marraskuuta 2014

Johtajaneuvosto ja saunailta

Flunssa-aallon iskusta huolimatta kymmenkunta Hesparton johtajaa pääsi kokoontumaan johtajaneuvoston merkeissä marraskuun sunnuntaina. Luvassa oli ideointia, syömistä, suunnittelua, antoisia keskusteluja ja tietenkin saunomista parhaassa seurassa. Nyt on mm. mietitty ensi vuoden tapahtumat ja kaavailtu pestikuvioita. Kiitos kivasta ja tuottoisasta illasta kaikille osallistuneille!


maanantai 3. marraskuuta 2014

Hiippari 2.11.

Hiipparissa kisasi tänä vuonna viisi Hesparttovartiota! Mahtavaa! Kaunis lippukuntamme oli edustettuna kummassakin sarjassa. Tässä tunnelmia A-sarjassa kisanneiden Guavien päivästä.