torstai 5. heinäkuuta 2012

Hippiäisten majakkavaellus

Hippiäiset suorittivat tänä keväänä selviytymistarpon, joka huipentui toukokuussa majakkavaellukseen Repovedellä. Repoveden kansallispuiston luonto tarjosi jyrkkiä, huimia maisemia ja paljon uutta nähtävää.

Lähdimme kololta pe 11.5. klo 16 minibussikyydillä kohti Kouvolaa, jonka kupeessa Repoveden kansallispuisto sijaitsee. Puisto on tunnettu muun muassa siitä, että siellä sijaitsevat Kymenlaakson korkeimmat kohdat, kuten useimpien kalliokiipeilijöiden hyvin tuntema Olhavanvuori. Lisäksi puiston lukuisissa järvissä pesii Suomen suurin kaakkurikanta. Yöllä kuulimmekin ainakin käkien, joutsenten ja kaakkurien huudot järven yllä.

 Kuutinvuori sortui noin 9300 vuotta sitten.

Vaellusreittimme varrella tutustuimme muun muassa Kuutinvuoren kalliosortumaan, jonka valtavan koon tajuaa kunnolla vasta paikan päällä. Yläpuolella olevasta kuvasta voi yrittää bongata Hippiäisiä kivenlohkareiden seasta. Lisäksi ihmettelimme muun muassa Kuutinkanavan 100 vuotta vanhaa tukinuittoränniä, Lapinsalmen huojuvaa riippusiltaa ja Mustavuoren korkeaa näkötornia. Iltaisin herkuteltiin muun muassa nuotio-omenilla, suklaavanukkaalla sekä kaakaolla, jonka päälle laitoimme vaahtokarkkeja, strösseliä ja tietenkin kermavaahtoa.

Hippiäiset matkalla näkötornille

Yksi hurmaavimmista asioista Repovedellä on ehdottomasti luonto. Reitin varrella kasvoi lukuisia enemmän tai vähemmän harvinaisia kasveja ja valtavia korvasieniä. Puissa kasvava, puhtaan ilman tunnusmerkki naava houkutteli koko vartion vanhenemaan silmissä naavapartaisiksi. Lauantai-iltana, kun poltimme iltanuotiota leiripaikallamme, saimme ihailla upeaa auringonlaskua peilityynen lammen yllä, satakielen laulaessa jossain päämme päällä.

Naavapartainen Liina

Sunnuntaina 13.5. suunnistimme Mustavuorelta kohti Lapinsalmea, jossa nautimme ihanassa auringonpaisteessa hernekeittolounaan. Paluukyyti Lapinsalmen parkkipaikalta klo 15 keräsi penkeilleen joukon hiukan väsyneitä, mutta varsin iloisia tarpojia ja kaksi johtajaa. Reissu oli todellakin tekemisen väärti.