perjantai 25. syyskuuta 2015

Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma (ISBN kisaamassa)


Nuuksiossa, 110 vartiota, 4 hespartto vartiota, 1 yö metsässä, 55 000 askelta rikkaampana, vain yksi kuoriutunut pikkuvarvas, takana taas yksi vuoden kohokohdista, Punkku. Punkku on pääkaupunkiseudun kovin vuosittainen partiotaitokilpailu ja jättää jälkeensä uupuneita mutta itsensä voittaneita kisaajia.

Tänä vuonna teemana oli Globaali maailma jonka innoittamana meidän kultaisen sarjan vartiommekin (Elmeri, Hana, Laurat K&G) nimesi itsensä Pekka Himasen teoksen mukaan. Rasteilla pääsimme mm. tunnistamaan partiolauluja vierailla kielillä, punomaan koria, kokoamaan rakennelmia swahilinkielisten ohjeiden avulla, tunnistamaan luonnonyrttejä ja leipomaan ravioleja.

Kaikilla vartioilla oli mukanaan GPS-lähetin, joten kisan jälkeen oli mukava katsella miten oma suunnistus onnistui ja vertailla kuljettuja matkoja muiden vartioiden reittivalintoihin (ohessa esimerkkiä). Phileas Fogg (Ainu, Jenni, Katri) kulki la-su aikana yli 35 km, keräten lisäksi askelia rankoissa Nuuksion ylängöissä sekä pistesuunnistusrasteilla, emme jääneet paljon jälkeen vaikka kuvittelimmekin olevamme eläkeläissarjassa. Jos haluat katsella tarkemmin miten matka taittui, löydät ohjeet kartan lataamiseen netistä https://www.facebook.com/espoon.punanen





Valkoisessa sarjassa Tilhet (Hylkeen johdolla) olivat mahtavan reippaita ja väliaikatuloksissa mitalisijoilla, jäämme jännittyneenä odottamaan lopullisia tuloksia. Punaisessa sarjassa Hesparttoa puolestaan edusti Zeenab ja Mariel vahvistettuna Petterillä ja rasteilla nähtiin Anna ja Elise. Meillä oli mahtavaa, toivottavasti teillä muillakin.

-Laura K.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti