sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulujuhla 11.12.

Sunnuntaina 11.12. vietettiin perinteistä Hesparton ja Töölön sinisten yhteistä joulujuhlaa Tykistönkadun kerhohuoneella. Paikalla oli lukuisia Hesparttoja ja vanhempia ja samaten tietysti tösejä. :) Allekirjoittanut nakitettiin yllättäen puuron keittoon, joten juhlaa edeltävä partiokirkko ja suurin osa juhlaohjelmasta jäi valitettavasti näkemättä. Ohjelma vaikutti kuitenkin hauskalta ja loistavasti suunnitellulta (kiitos tästä Murmeleille!), mitä nyt välillä pääsin sitä keittiön uumenista seuraamaan. Juhlassa jaettiin ansiomerkkejä, kalenteripalkintoja ja tietysti laulettiin ja leikittiin. Oli siellä muutama esityskin. :) Päivän huipentumana syötiin italialaistyylistä al dente riisipuuroa, jossa oli aivan hienonhieno savukinkun aromi. Kaiken kaikkiaan juhlat olivat onnistuneet ja ainakin puuronkeittäjillä oli hauskaa fuusiopuuronsa parissa. ;)

tiistai 6. joulukuuta 2011

Johtajien itsenäisyyspäivän vastaanotto 6.12., 8 hlö


Klo 17 itsenäisyyspäivänä kahdeksan hurmaavaa Hespartoa aloittivat Soukassa iloisen illanvietton, joka sisälsi herkutelua, pelaamista ja linnanjuhlien kutsuvieraiden asujen armotonta arvostelua. Kehittelimme linnanjuhlabingon, jonka ruudukkoihin laitettiin kaikkea sellaista, mitä odotimme näkevämme kättelyjonossa: liian avaria kaula-aukkoja, hameen helmaa tallovia miehiä (ja naisia), liian pitkiä turinatuokioita presidentin kanssa, kokoglittermekkoja... Koskaan ei ole linnanjuhlien seuraaminen ollut näin mielenkiintoista! Porkkanakakkukin oli hyvää, vaikka kuorrutteesta meinasi tulla fiasko kun kauppojen hyllyt ammottivat tomusokerien kohdalla tyhjyyttään. Katri kuitenkin kilautti kaverille: vastaus onglemaan oli simppeli ja varsin herkullinen valkosuklaakuorrute! Ilta oli niin rattoisa, että kuvien räpsiminen unohtui kokonaan. Mutta ensi vuonna uusiksi? ;)